|
|
|
Pohjoissuomalainen mediayhtiö
Kaleva Oy on itsenäinen ja yksityisesti omistettu pohjoissuomalainen mediayhtiö. Yhtiön toimialana on painotoiminnan harjoittaminen, sanomalehden kustantaminen ja julkaiseminen, digitaalisiin informaatiojärjestelmiin ja -palveluihin liittyvä liiketoiminta sekä muu tiedonvälitys ja niihin liittyvä toiminta.
Yhtiön tunnetuimpia painettuja tuotteita ovat sanomalehti Kaleva sekä kaupunkilehdet Forum24 ja Lounais-Lappi. Digitaalisen liiketoimintamme päätuote, www.kaleva.fi on yli 160 000 eri viikkokävijällään Pohjois-Suomen suurin ja Suomen kolmanneksi suurin sanomalehtien verkkopalvelu. Lisäksi tuotamme verkossa ja mobiililaitteissa toimivia virtuaalisia kohtaamispaikkoja yksilöille, yhteisöille ja yritysverkoistoille.
Kalevan palveluksessa työskentelee yhteensä noin 470 ihmistä ja sen liikevaihto vuonna 2009 oli noin 52 miljoonaa euroa.
Yhtiön toimitusjohtajana toimii Jukka Haapalainen.
Kalevan kotipaikka on Oulu.
|